Lounais-Suomen osasto 006

Tietoa meistä

Merimies-Unionin Lounais-Suomen osasto on jäsenmäärältään suurin liiton ammattiosastoista. Osastolla on jäseniä 3356. Jäsenistä miehiä on 1584 ja naisia 1772.

Lounais-Suomen osaston jäsenistö on valtaosaltaan sektorilta Merikarvia – Hämeenlinna - Dragsfjärd. Ammattiryhmät koostuvat kansi-, kone- ja taloushenkilöistä. Osasto on perustettu vuonna 1985.

Lounais-Suomen osasto toimii aktiivisesti unionissa, toimintaan liittyvissä järjestöissä ja aikaansaa jäsenistölleen erilaisia tapahtumia.  

Kokoukset ja koulutukset

Sääntömääräisiä kokouksia pidetään vuosittain kaksi, keväällä ja syksyllä. Niihin voi osallistua jokainen 006 osastoon kuuluva jäsen. Kokouksissa käsitellään yhdistysasioiden lisäksi merimiehille ajankohtaisia teemoja ja asiantuntijoita kutsutaan mukaan kertomaan merenkulun kuulumisia ja visioita.

Luottamusmieskurssilaisia tuetaan. Luottamusmieskursseille osallistuneille maksetaan SAK:n suosituksen mukainen koulutusstipendi. Muita koulutuksia jäsenille järjestetään tarpeen mukaan.

Virkistys ja vapaa-aika

Osasto järjestää tapahtumat, mahdollisuuksien mukaan, aina sekä parittomalle että parilliselle viikolle, näin tehden pyritään saamaan kaikki, myös eri vuorossa olevat mukaan tapahtumiin. 

Pikkujoulut, kesäteatterit ovat onnistuneet saamaan jäsenistöä liikkeelle jo vuosia tällä menettelyllä. Joulukuun glögitarjoilu Turun toimiston tiloissa on tullut perinteeksi ja on suosittu. Jos jäätilanne sallii, järjestetään vuosittain pilkkikisat osaston Meripesä-mökillä. Myös muita tapahtumia on.

Turun seudulla on myös vireää merieläkeläisten toimintaa.

Yhteistyökumppanit

Osaston yhteistyötahoja ovat muun muassa SAK:n Turun alueen paikallisjärjestö TSP ry, TSL, Turun Sivistysliiton Turun opintojärjestö, SAK-Nuoret sekä Turun Seudun Osuuspankki.

Meripesä

Lounais-Suomen osasto omistaa vapaa-ajan mökin noin 100 kilometrin päässä Turusta, Rauman Lapissa. Meripesä-mökki on osaston jäsenten varattavissa. Mökki on hyvin varustettu ja sen rauhallinen sijainti takaa mahdollisuuden viettää viihtyisä loma. Meripesän tiedot.

Osaston hallitus 2020–2021

Osaston hallitus kokoontuu noin kahdeksan kertaa vuodessa. Hallituksen Jäsenet ovat

PuheenjohtajaMarko Laine+358405005825
VarapuheenjohtajaTuro Ihalainen
SihteeriSusanna Mäntysaari
Varsinaiset jäsenetJoonas Kallio

Ismo Silvennoinen

Tarja Valtanen

Taru Hakala

Kaj Svenskberg

Marjo Viherkoski
VarajäsenetKim Lindberg

Tero Palokoski

Virpi Virta
TaloudenhoitajaSalme Kumpula



Turun aluetoimisto                      

Maariankatu 6 b, 5 krs. 20100 Turku

Meripesävuokraukset Salme Kumpula salme.kumpula(at)smu.fi 

Asiantuntija Jessica Troberg +358 9 6152 0210 jessica.troberg(at)smu.fi



Suomen Merimies-Unioni (SMU)
jäsen- ja työttömyyskassa-asiat